perjantai 26. lokakuuta 2012

Syntymä

Oli synkkä ja myrskyinen yö.

Eiku kolea lokakuinen aamu.

No torstai se ainakin oli!

Kävellään siis Miehen kanssa jälleen kerran kohti Oysin äitiyspolia yliaikaistarkastukseen. (Sama reitti on tallattu kun Beben isosiskoja on odotettu syntyviksi.) Viikkoja kasassa 41+5, mieliala varovaisen toiveikas, mutta valmis pettymykseen.

Poliklinikalla tutut rutiinit: käyrän ajoa ja nänninpyöritystä. Vauvan syke on hyvä, supistuksista ei mitään merkkejä. Sitten lääkärin tarkastukseen. Ultrassa näkyy hyvät virtaukset ja 3,4-kiloinen Bebe. Lapsiveden määrä on hyvin vähäinen. Jutellaan lääkärin kanssa tilanteesta ja hän näkee tuon vähävetisyyden syyksi käynnistää synnytys.

Hahaaa! Jippii! Ou jee, hihkun mielessäni ja vähän kait ääneenkin. Miestä alkaa heti jännittää vielä enemmän.

Käynnistys aloitetaan ballonkilla. Vehje on sinänsä harmittoman näköinen pätkä letkua ja luulisi sen laittamiseen olevan varsin kivuton ja iisi toimenpide.

Niin luulisi joo.

Ei ollut.

Mutta paikoilleen se saatiin ja mut ohjattiin osastolle odotteleen Vaikutuksia.

En saanut lähtä kotiin, koska sitä vettä oli niin vähän ja siitä johtuen napanuora voi jäädä helpommin puristuksiin.

Osastolla on tylsää. Käyrää ajettiin pari kertaa, supistuksia ei ollut eikä tullut. Onneksi mukavan huonekaverin kanssa on juteltavaa.

Jossain vaiheessa alkuillasta vessassa käydessä ballonki tipahtaa pois. Iik! Jännitysindeksi kohoaa huippuunsa!

Eipä olisi kannattanut tuhlata adrenaliinia.

Yöllä supistaa tunnin verran säännöllisesti, mutta so not mitään muuta. Jatkan unia, tai ainakin yritän sillä huone on kuuma kuin pätsi ja muovilakanasuojat hiostaa.

Aamu koittaa, eikä tulevasta ole mitään tietoa. Syön, käyn suihkussa, soitan Miehelle tilannetiedotuksen, juttelen luurimessa Isosiskojen kanssa. Odotan ja oon käyrässä.

Mutta! Kesken kiihkeimmän angrybirdspelin saan kutsun lääkärin luo!

Tutkitaan ja poristaan ja lopputulema on, että tervemenoa synnyttään! Alakerta on sen verran auki, että kalvot voidaan puhkaista ja homma saada sitä myöten käyntiin. Sulosanoja korville! Äkkiä soitto Miehelle!

Kovin kiireinen lähtö synnärille ei ole, kun ensin ehditään vaihtaa kuteet ja tehdä valmisteluja ruiskeen ja raakauksen muodossa. Mies käy syömässä aamupalaa ja mä laitan kamppeet kasaan, mutta sitten mentiin. (Melkein juoksemalla... -Sulla tuntuu olevan motivaatiota synnyttää tänään, tuumaa saattamaan lähtenyt kätilö.)

Synnytysosastolla majoitumme huoneeseen nro 2. Kätilöharjoittelija laittaa saman tien tippavurityksen käteen ja pian Ensimmäinen Kätilö saapuu lääkäri vanavedessään. Kymmenen minuutin päästä kalvot on puhki ja Bebellä anturi päässä. Siitä puolen tunnin kuluttua oksitosiini tippasee ja odotellaan supistuksia.

Odotella me saadaankin. Kätilö nro 2 tulee vuoroon, oksitosiinin määrää lisätään puolen tunnin välein ja stan piirtää käyrää. Laskeskellaan Miehen kanssa, että jos homma etenee tätä vauhtia, niin täältä ei ihan hetkessä suoriuduta pois.

Vauvan syke tipahtaa muutaman kerran alas, mutta palautuu nopeasti hyväksi - kunnes ei enää palaudukaan. Kätilö säntää huoneeseen, antaa mulle happiviikset ja komentaa perä pystyssä kontalleen sängylle. Kiskon happea minkä pystyn ja mietin, että taasko ollaan tässä samassa tilanteessa kuin Kakkosen kanssa... Sama toistuu toisen kerran heti perään.

Beben syke palautuu lopulta, mutta lääkäri päättää ottaa varmuuden vuoksi mikroverinäytteen vauvasta. (Ei mikään kauhean miellyttävä toimenpide, mutta parempaakin on koettu.) Hapetusarvo on onneksi hyvä.

Juttelemme lääkärin kanssa tilanteesta. Kohdunsuu on vasta 4 cm auki ja on selvää, ettei Bebe kestä supistuksia hyvin. Sekin on selvää, ettei supistuksia tule ilman oksitosiinia eikä synnytys etene ilman tippaa. Lääkäri esittääkin kysymyksen, kuinka tärkeää alatiesynnytys on meille?

Sektioon siis.

Mut valmistellaan ja Mies vaihtaa vaatteet ja sitten rullataan leikkaamoon. Tsiljuuna piuhaa, letkua ja johtoa paikoilleen, spinaali ja epiduraali selkään, verho leikkausalueen eteen ja hommiin. Mulla on hyvin turvallinen olo ja meinaa vähän naurattaa kun salissa ei ole Miehen lisäksi lainkaan muita kaksilahkeisia. Näin me tytöt hoidetaan hommat!

Jutellaan Miehen kanssa niitä näitä, vaikka jännittääkin. Tasan klo 17:00 kuuluu ihanista ihanin ääni, suloinen pieni rääkäisy. Meidän vauva! Hoitaja tuo kinaisen möykyn pääpuoleen katsottavaksi: hän on pikkuinen ruttunaamainen tyttö! Purskahdan itkuun kun olen niiiiiiin onnellinen!

Tyttönen kiikutetaan lämmittelemään ja Mies lähtee mukaan, minut ommellaan kasaan ja viedään heräämöön.

Heräämössä leijun pilvissä. Kroppa on turta, mutta muuten olen aivan hirmuisissa fiiliksissä! Meillä on kolmas tyttö! Ihana pieni söpöläinen, perheemme kokonaiseksi tekevä rakkauspakkaus. Kaikkien odottama ja jo valmiiksi rakastama, Meidän Uusi Vauva.

5 kommenttia:

  1. Hän on ihana! Ja hienoa, että kaikki meni hyvin "pienistä" jännitysmomenteista huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tyyppi on silkkaa ihanuutta! :oD

      Poista
  2. Ainahan siihen liittyy vauhtia ja vaarallisia tilanteita :) mullakaan ei ykskään reissu menny niinku pitäs. Kaikki meni silti ok loppujen lopuksi. Sää Sannie muistutat muuten yhtä kaksospoikien ihanaa äitiä, jota luin ircissä, kunnes hän lopetti :D Päivi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tylsäähän se olisi jos ei mitään jännitysmomentteja olisi. ;o)

      Poista
  3. ^Hih :))

    Hauskoja mielleyhtymiä. Täällä kuitenkin odotellaan ihan vain yhtä esikoispoikaa :)

    VastaaPoista