lauantai 26. tammikuuta 2013

perjantai 25. tammikuuta 2013

Hurraa tutti

Tutti on kyllä ihmeellinen kapistus. Sen avulla Vauva nukahtaa ihan itsekseen! Ilman tunnin kestävää tissinlussutussessiota! Ja se on sangen kätevää kun nyttemmin kaikilla kolmella jälkeläisellä on melkolailla sama iltatouhu- ja nukkumaanmenoaika. Ja vielä kätevämpää se on niinä iltoina kun Mies on iltavuorossa töissä.

Kolminkertainen hurraa-huuto tutille! Hurraa! Hurraa! Hurraa!

Beibi nukkui tänään neljän tunnin päiväunet ulkoeteisessä, -10 asteen pakkasessa. Välillä piti käydä kuulostelemassa ja kuikkimassa, onko se enään hengissä. Vällyjen kätköistä heräsi maailman iloisin omppuposkinen vauva!

Tuo iloinen Vauva tutkiskeli sitten lattialla pötkötellessään leluroikottomen aarteita ja siinä samalla pyöri viisarin lailla ympyrää.

On se aika epeli.



sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kaikki-imuinen

Lapseni lutkutushinku on ihan hirmuinen. Nukahtaa pitää saada tissi ikenien välissä ja unien välissä menee nyrkit suuhun.

Ei hyvä.

Isompi Isosisko addiktoitui sormien imemiseen ja tuttipullo oli kauhistus.

Pienempi Isosisko addiktoitui tissun imemiseen ja tuttipullo oli hirvitys.

Oli hankalaa. Erityisesti siksi kun läksin töihin pienokaisten ollessa kuusikuisia. Miehen nisät eivät ponnisteluista huolimatta tuottaneet ravintoa, jotenka pulloa olisi pitänyt vauvain imeä.

Nyt meinaan tehdä saman tempun ja hyljätä kotiäitiyden Vauvan tullessa puolivuotiaaksi. Sitä ennen hänenkin täytyy oppia lussuttaan evästä pullosta.

Mutta! "hahaa" sanon minä nyt!

Ennen tuo tutista yökkimään alkanut tiiteli lutkuttaa sitä nyt täyttä häkää! Yesh!

Toivottavasti tämä merkitsee, että hän hyväksyy muutkin silikonituotteet ikeniensä väliin.






lauantai 19. tammikuuta 2013

Kuolaaja

Nuori Nappinokka on alkanut erittää valtavia määriä kuolaa. Sitä valuu kuin Niagarasta. Ja kun typy lutkuttaa nyrkkiä, niin kuolat leviävät ympäri naamaa ja joka paikkaa mihin nyrkki osuukaan. Toisinaan mukana on vielä edellisen maitoaterian jämät, nam nam.

Nahmura on viettänyt tavallista vauvanelämää. Syönyt, nukkunut ja kakannut. Käynyt synttäreillä ja kirppiksillä, hekotellut siskojen hassutteluille ja itkenyt tympääntymistä ja väsymystä. Toissa yönä Nöppö veti unta kuulaan yhtäjaksoisesti melkein 6 tuntia!

lauantai 12. tammikuuta 2013

Sanastoa

Vauvan myötä talouteen on tullut myös uusia ilmaisuja:

Taksi = Henkilö, joka kantaa Vauvaa paikasta toiseen, jottei hän kiljuisi tylsyyttään (siis Vauva). Yleensä taksin virkaa toimittaa kantokyvystään äärimmäisen ylpeä Esikoinen.

Antaa ientä = Vauvan hymy, esim. "Sain ientä kun soitin Vauvalle Metallicaa", tai "Ihana aamuien" kun Aamuvauva hymyilee aurinkoisesti.

Kuplu = Isosiskojen luonnehdinta puklusta. Esim. "Yäääääkkkk! Nyt tuli kuplu! Sitä meni mun kädelle!!!"



perjantai 11. tammikuuta 2013

Tukkimiehen täi

Näin viikkoa vaille kolmen kuukauden iässä Meidän Vauva on hoksannut, että kädellä voi tarttua ja takertua vaikka mihin! Kuten vaikka kilisevän pupun jalkaan tai Isomman Isosiskon pitkiin hiuksiin tai äitin puseroon tai isin partaan tai Pienemmän Isosiskon korvaan. Ja se ote pitää! (Liekö siksi että sormet on koko ajan tahmakuolassa ja kuola-nöölitahnassa?) Niinpä siskonsa nimesivät tuon tarttuvakätisen tuijottajan tukkimiehen täiksi.

maanantai 7. tammikuuta 2013

Ei näin

Meidän Vauvalla on Mielipiteitä. Hän joko hyväksyy tai varsinkaan ei hyväksy asioita.

Hellu ei hyväksy
- suihkussa naamalle roiskuvaa vettä
- makuuasentoa kun on sylissä
- sitteriä silloin kun ei huvita olla siinä
- kynsien leikkaamista
- erityisesti ei tuttia - ehdoton nou nou
- liikennevaloihin pysähtymistä autoillessa
- liian tasaista tietä rattaiden alla
- ym
- ym


tiistai 1. tammikuuta 2013

Katsoja

Meidän Vauva on alkanut KATSOA juttuja. Aamulla hän KATSOI isänsä t-paidan kuviota niin kovasti että silmät meni killiin!

Sitten hän otti neljän tunnin päikkärit.

Päivällä Vauva KATSOI äitin t-paidan kuviota monttu auki, kuola valuen. Oikealla kädellä hän otti siitä kiinni!

Sitten hän levähti sohvalla KATSELLEN ympyriäiskuvioita tyynyssä. Niille hän nauroi.

Meidän Vauvan suosikkityyny on sellainen lintukuvioinen. Sitä on mahtava KATSOA, mutta sille ympyriäiskuvioiselle on pakko nauraa, se on ihan hassu.