maanantai 27. elokuuta 2012

34+2

Voihan pötsi. Mahanahka on niin kireä että vinkuu. Ihme, ettei uusia raskausarpia ole ilmiintynyt tämän paksuuden aikana, vaikken ole tehnyt minkäänlaisia rasvaustoimenpiteitä. Vaan en valita!

Mahaan ei ole vielä ilmestynyt linea negraakaan, mutta sillä onkin ollut tapana piirtyä vasta viimehetkellä navan alle. Toisaalta, koska mun napa on hävinnyt käytännöllisesti katsoen kokonaan, voipi olla että LN ei tiedä koordinaatteja mihin sen pitäisi tällätä itsensä.

Äsken lajittelin pikkuihimisen vaatteita. Jospa niillä alkuun pääsis. Nykyäitiyspakkauksessa on onneksi enemmän pikkukokoja kuin ennen muinoin.

On aivan huippua olla pois töistä! Kolottavia paikkoja ei kolota juuri lainkaan ja olo on melkein seesteinen. Outoa. Mutta upeeta!

maanantai 20. elokuuta 2012

33+2

Ah. Olen Lomalla. Ihanaa, mahtavaa, upeeta!

Neuvolassa lääkäri tutki ja totesi että portti on alkanut aukeaan ja Bebe majailee pää alaspäin. Kuulemma ensi viikosta alkaen pitää ottaa rauhallisesti eikä tehdä suursiivouksia. Pah sanon minä.

Työkamu antoi hermoratahierojan numeron. Mielessä on että kenties sieltä suunnalta voisi saada apua synnytyksen käynnistymiseen. Olisi mahtavaa jos ei tarvisi lääkkeillä startata!

tiistai 14. elokuuta 2012

32+3

On se hurjaa että menossa on jo 33. viikko mahankasvatusta! Pallo alkaa olla sellaisissa mitoissa, etten enää hallitse sen ulottuvuuksia. Todisteena tästä mainittakoon komea naarmu navan yläpuolella taannoisesta kohtaamisesta vessan oven lukon kanssa. Myös kaikki pötsiä peittäneet teltat joutaa pesuun yhden käyttökerran jälkeen kun päivän menu on nähtävissä mahan kohdalta.

Yöunet on kadonneet johonkin. Heräilen pienimpäänkin häiriöääneen eikä uni enää tule. Niinkuin viime yönä. Kolmelta heräsin ja Mietin Asioita vitutuksen vallassa aamu-seiskaan. Sitten sirkein silmin töihin.

Töistä meinaan luopua ensi viikolla. Lomittaja on perehdytetty ja hanskat on valumassa pois käsistä. Torstaina on neuvola ja tilaan sieltä ajan lääkäriin joka saa kirjoittaa pari viikkoa saikkua ennen Virallista Äitiyslomaa.

tiistai 7. elokuuta 2012

31+3

Napa on antanut periksi ja kääntynyt ympäri. Jos näkisin napani muutenkin kuin peilin kautta, niin olispa helppo putsata nöyhdät!

Beben muodot tuntuu selvästi mahanahan läpi kun hän oikein punnistaa ja pinnistää itseään ulospäin. Hassun tuntuista. Samoin tyypin liikkeet tuntuu melkoisilta volteilta ja kiepeilytä kun hän oikein innostuu veivaa veivaa.

Oma olo on kokolailla väsynyt valas. Töissä perehdytän Lomittajaa ja se imee mehut molemmista osapuolista. Ensi viikolla on onneksi neuvola ja meinaan pyytää audienssin lääkärille ja sairaslomalle.

perjantai 3. elokuuta 2012

30+5

Koko ajan käy kipiää. Aijaijai.

Vaatteet puristaa.

Töitä olisi vielä 20 päivää.

Hoivoi.

Mutta!

Vauvanen liikkuu kovasti.

Odotan aivan HIRVEÄSTI että saan tuon pienen nahkakuulan syliini, ja niin odottaa isänsä ja isosiskot myös.

On ihanaa jäädä äitiysvapaalle.

On ihanaa tulla kolmannen kerran äitiksi.

On vähän haikeeta olla paksuna Viimeistä Kertää Ever.

Olen onnellinen ja onnekas.