perjantai 25. toukokuuta 2012

20+6

Se ultra. Maha kuralla kurvasin keskusneuvolaan, kohtasin Husbandin, odoteltiin hetki ja päästiin äärettömän mukavan lääkärin puheille. Pitemmittä jorinoitta lavetille pötkölleen, maha paljaaksi, ja ultra vonkumaan.

Löytyi mm. nenäluu, munuaiset, reisiluu, vatsalaukku, kolme suonta napanuorasta, kädet ja kintut. Myös selkärankaa lapsellamme on sopivan mittainen pätkä. Hyvältä näytti. Paitsi että ensi viikolla vien vauvani uudelleen ultrattavaksi, koska nyt hän oli sammunut sen verran huonoon asentoon, että sydäntä ei voinut tarkastella ihan niin hyvin kuin lääkäri olisi halunnut. Pieni epäilys siis on, että sydämessä voi olla reikä väliseinässä, mutta en hermoile siitä ennen kuin sellainen on varmasti todettu. Nyt sitä välisenää vaan ei näkynyt kunnolla kaikilta osin.

Beben poistumareitin varrella edellisen pienokaisen syntymän aikoihin bongattua myomaa tutkittiin myös ultrakojeella, mutta eipä sitä löytynytkään. Hahaa!

Jos Meidän Uusi Vauva jatkaa kasvuaan täsmälleen samaa tahtia laskettuun syntymäpäivään saakka, niin silloin hän on 3,3 kg painava möllikkä. Siskonsa painoivat suunnilleen sata grammaa enemmän syntyessään 42 viikolla. Haaruväliä yritin tuijottaa, enkä ainakaan kellejä nähnyt. Enpä kyllä mitään muutakaan, jotenka sukupuoli on arvotus kunnes hänet kohtaamme naamatusten.

Kaiken kaikkiaan käynnistä jäi tosi hyvä mieli. Lääkäri oli toooosi mukava ja lämmin. Selitti sydänasian niin ettei tarvinnut alkaa panikoimaan ja kertoi muutenkin tarkasti mitä näkyi. (Paitsi niistä kelleistä kun Husbandi kielsi kertomasta.)

2 kommenttia:

  1. Varovaiset onnittelut hyvistä, vaikka vähän epätäydellisistä uutisista! Toivottavasti ensi viikolla kaikki hyvin, yhä. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitokset onnitteluista. :o) Mulla on vahva luottamus että Bebe voi hyvin ja jos sieltä se reikä vielä löytyy, niin se on pieni ja harmiton ja umpeutuu pikaisesti itsekseen.

    VastaaPoista